Se oli ihan hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. The end.

Keksinpä sitten levittää palaneille alueille "ihmelääkettä", eli tea tree-öljyä. Jos se kerran tehoaa haavoihin ja hiertymiin, niin miksei sitten auringonpolttamiinkin? Ensin vähän kirveli, sitten kylmetti - parin tunnin päästä iho ei kuumotellut enää ollenkaan ja punotuskin oli tiessään. Tällä on jo aiemmin parannettu haavat, hoidettu ihottumat ja häädetty vyöruusukin. Eipä ihme, että aussisotilailla on tätä kamaa ensiapupakkauksissaan.

Asiasta mahdollisesti kiinnostuneiden tulee huomioida, että jotkut ihmiset ovat tea treelle allergisia, joten ainetta tulee ensin kokeilla pienelle alueelle. Sitä ei myöskään missään tapauksessa saa koskaan nauttia sisäisesti.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kirjassa ei ole varsinaista juonta, vaan se rakentuu episodimaisista luvuista, joissa päähenkilönä on milloin kukakin Sultanin suvun jäsenistä. Näissä luvuissa valotetaan tarkemmin henkilöiden elämää ja ajatuksia. Sivuille mahtuu niin postikorttivarkaita, laittomia rajanylityksiä, järjestettyjä avioliittoja, pyhiinvaellusmatkoja ja oppikirjojen uudelleenpainattamista kuin naisten perinteistä runoutta, sharia-lakia ja burkhan käytön historiaakin. Nuoriso kapinoi omalla tavallaan kuten missä tahansa muuallakin. Huomiotaherättävän suureen osaan nousee tässäkin kirjassa kuitenkin naisen alisteinen asema suhteessa mieheen: loppupeleissä mies, perheenpää, tekee lopulliset päätökset. Tämä ei toki koske pelkästään naisia, vaan koko sukua.

Kirjassa on myös omalaatuista huumoria, jos sen vain jaksaa kaivaa esiin. Sharia-laki on luku sinänsä; ellei se olisi niin karmaisevaa luettavaa, se olisi suorastaan riemastuttavaa:

• Jokainen joka on ajanut tai leikannut partansa, pidätetään kunnes parta on kasvanut nyrkin mittaiseksi.
• Leijanlennättämisestä on hyödyttömiä seurauksia, kuten vedonlyöntiä, lasten kuolemantapauksia ja opetuksesta poissaoloa. Leijoja myyvät kaupat lopetetaan.
• Jos ajoneuvosta löydetään musiikkikasetti, se takavarikoidaan ja kuljettaja pidätetään.

Myös talibanin aikaiset koulukirjat jaksavat hämmentää. Toisaalta, kun maa on pommitettu kivikaudelle, ei ole ihmekään että matematiikan kirjassa on seuraavanlaisia tehtäviä: Pikku-Omarilla on kalashnikov ja kolme lipasta. Joka lippaassa on kaksikymmentä panosta. Hän käyttää panoksista kaksi kolmasosaa ja tappaa kuusikymmentä vääräuskoista. Kuinka monta vääräuskoista hän tappaa panosta kohti? (Laskutehtävän tulos on muuten melko mielenkiintoinen.)

Afganistan on ollut otsikoissa jo vuosia, jopa vuosikymmeniä. Aihe lienee siitä huolimatta monille melko tuntematon. Tämän ja Tuhat loistavaa aurinkoa luettuani olen varmaan vähän viisaampi asian suhteen. Varoituksen sana on silti paikallaan: mikäli ahdistut helposti lukemastasi, nämä kirjat eivät ole sinua varten.

Mä olen viime kuukausina ollut ihan järkyttävän laiska päivittämään tätä blogia. Esimerkiksi iso nippu keikkoja on täysin raportoimatta. Aloitan loppupäästä eli tamperelaisista hevifestareista...

Perjantai 6.6.08

Lähdettiin P:n kanssa jo puoliltapäivin kohti Tamperetta. Joku oli neuvonut että Pyynikin uimahallilla on ilmaisia parkkipaikkoja, joten sinne. No eksyttiin tietysti matkalla, kysyttiin sitten tietä n. 13-vuotiaalta pyöräilijäpojalta, joka auliisti antoikin hyvät ohjeet. Kun auto oli taskupysäköity, P alkoi lirutella viskiä vastikään ostamaansa taskumattiin. Reissun ensimmäinen vastoinkäyminen koettiin välittömästi: taskumatin todettiin vuotavan! Tosin onneksi vain tippa silloin sun tällöin. Ilmeisesti huono hitsaussauma tai jotain. Taskumatti käärittiin paperiin ja muovipussiin ja sitten P kätki sen reppuunsa vaatteiden sisään. Niin lähdettiin kohti Eteläpuistoa. Matkalla ehdittiin tyhjentää yhdet tölkit olutta. Turvatarkastuksen jälkeen oltiin festarialueella ja mentiin heti anniskelukarsinaan. Siitä se festari sitten lähti liikenteeseen:

Airbourne Festarien avausbändi, aloitti jo klo 15. Festarialue oli melko tyhjä tässä vaiheessa. Hyvää perusheviä tyyliin AC/DC. Sopi aurinkoiseen fiilikseen, alueella oli todella lämmin! Yksi näiden biiseistä on ollut bodypumpissa hauisbiisinä, mikä mua tietysti jaksoi huvittaa jo paljon ennen keikkaa. Varhaisesta ajankohdasta johtuen väkeä ei ollut mitenkään järin paljon, kuten kuvakin kertoo. Tämä oli kuitenkin ainoa bändille sopinut ajankohta, taisivat soittaa samana iltana vielä toisen keikan Saksassa tai jossain...

Rytmihäiriö Kaveri oli kuullut, että näiden kaikki biisit kertovat siitä miten suomalaiset tappavat toisiaan kännipäissään. Paha sanoa kun en saanut biiseistä mitään selvää. Vanhana punkkarina mun kai kuuluisi pitää tästä, mutta kun olen enemmän näitä '77- ja melodinen hc -koulukuntien jäseniä. Suomeksi sanottuna tämä oli musta aivan hirveä. Bändissä muuten laulaa Pitkä kuuma kesä -leffasta tuttu Unto "Patu" Helo.
Eläkeläiset Mun mielestäni Eläkeläiset on vitsi, jota ei ole osattu lopettaa ajoissa. Kaverin vaatimuksesta mentiin katsomaan tätä. Kyllä tätä nyt pitkin hampain katseli kun sai samalla juoda kaljaa.
Kiuas Mulle täysin uusi tuttavuus, kaveri diggaili jo ennestään. Kysyin onko tää bändi buukattu siksi että saunassa kuuluu olla kiuas, oli kuulemma huono vitsi. Bändi oli kuitenkin ihan kiva.
Testament Legenda. Ja. Booooriiiing....
Diablo Ehdittiin katsoa vain vähän aikaa, mutta hyvältä vaikutti.
Children of Bodom CoB:n kotimaan keikat ovat aika harvinaista herkkua, kysyntää kun bändillä riittää. Turhaan ei odotettu, sillä keikka oli hyvä. Hyvä oli myös humalan aste tässä vaiheessa. Oltiin nimittäin käyty aina välillä vuorotellen bajamajassa tankkaamassa viskiä, vaikka olinkin etukäteen ilmoittanut että mä en kyseiseen eliksiiriin koske kun sen tietää miten siinä käy...

CoB:n jälkeen lähdettiin kirjoittautumaan hotelliin. Oltiin tietysti siinä suurimmassa ja kauneimmassa, eli Ilveksessä. Huonekin saatiin ylimmästä eli 18. kerroksesta. Olihan komeat näköalat yli koko Tampereen. Olimme siinä päivällä olleet yhteyksissä parin paikallisen tutun kanssa ja sopineet että lähdetään illalla parille (tämä sankarikaksikko ei olisi kyllä tod tarvinnut yhtään lisää, toim. huom.), ja tuskin olimme kerinneet roudata kamamme autolta hotellille (seikkailtuamme ympäri kaupunkia, emme luultavasti tulleet ihan suorinta reittiä uimahallilta Ilvekseen) kun jo saimme tekstarin että E&N odottelivat hotellin pihassa. Meidät vietiin ensin Sohoon, joka oli sellainen kiva futishenkinen brittipaikka. Siellä sitten otettiin yhdet, syötiin toasteja ja fish and chipsejä sekä vaihdettiin kuulumisia. Sitten vaihdettiin mestaa ja käväistiin Falls-nimisessä paikassa. Join jotain tosi outoa hedelmäistä olutta siellä (Sierra Nevada tjsp.). Jälkeenpäin mietin, että toivottavasti en käyttäytynyt kovin omituisesti, olin nimittäin kohtuullisen humalassa. Sitten kello olikin jo 02 ja totesimme että on parasta painua pehkuihin. Halailimme E&N:ää hotellin pihalla ja kiittelimme seurasta ja mestojen esittelystä. Huoneeseen päästyä molemmat kaatuivat jalat suorina petiin.

Lauantai 7.6.08

Aivan kauhea aamu. Molemmilla oli kaamee kapula. Suihkuun ja aamupalalle kuitenkin tsempattiin. Aamupalalla molemmilla oli 4-5 lautasellista sapuskaa nokan edessä, joten ainakin ruokahalu oli kohdallaan. Aamupäivä meni hotellihuoneessa makaillessa. Katseltiinpa ajankuluksi telkkariakin siinä, löysin uuden suosikkisarjan eli Sydämen asialla, jota en ollut koskaan ennen katsonut.

Sitten sattui ikkunaepisodi. Halusin tuulettaa tunkkaista huonetta, joten avasin tuuletusikkunan. Yllätys yllätys, sepä ei sitten enää mennytkään kiinni. Ei vaikka kuinka rynkytti. Vähän nolona soitin respaan, ja kerroshoitaja tuli hetken päästä vilkaisemaan ikkunaa. Totesi että kyllä siinä tosiaan on joku vika ja lupasi lähettää huoltomiehen paikalle. Me liukenimme jälleen kohti festarialuetta. Kaljaa ei todellakaan kulunut samaan malliin kuin edellispäivänä ja loput viskit oli jätetty hotellihuoneeseen.

Stone Tuli aikoinaan nähtyä Stone v. -88 Giants of Rockissa, joten olihan siitä jo aikaa. Mutta tätä keikkaa varten uudelleen rivinsä kasannut Stone oli edelleen huikean kovaa tavaraa! Pidin tosi paljon ja sunnuntaina ostin merchandise-teltasta bändin levynkin. Tuo jollain tavalla tosi paljon mieleen wanhan Metallican.
Sonata Arctica Tämä tuli nähtyä viimeksi vuosi sitten Ankassa. Ei nyt mikään mun suursuosikeista, mutta ihan jees.
MoonMadness Vähän Nightwish-tyylistä melodista heviä naislaululla. Ihan ok.
Sebastian Bach Keikan alku jäi vähän väliin, koska olimme festarialueen ulkopuolella pussikaljalla. Vanha Skid Row -keulakuva oli koko tapahtuman ehkä positiivisin yllätys. Edelleen lähtee laulu kovaa ja korkealta, ja fyysisestikin äijä näytti olevan lavalla hyvässä tikissä toisin kuin moni aikalaisensa. 

Scorpions Ääh... tää piti nähdä vain siksi että Scorpions on Legenda. Mutku. Solistin ääni ei nyt vaan istu niihin uusiin rokkibiiseihin. Olis pysynyt Still Loving Youssa. Lähdimme kesken pois, ei jaksanut kiinnostaa loppuun asti.

Matkalla Ilvekseen poikkesimme parilla olusella ravintolalaivalla, jonne ilmestyi myös P:n Tampereella opiskeleva serkku T. Aikamme istuttuamme suuntasimme kohti hotellia. Huoneessa totesimme, että ikkuna oli edelleen korjaamatta. Suoritimme huoltotauon (=joimme pari senttiä viskiä) ja menimme hotellin aulaan ja käytännössä törmäsimme suoraan pahki Sebastian Bachiin. Ilmoitimme ikkuna-asiasta respaan, missä luvattiin hoitaa homma kuntoon. Otimme parit hotellin pubissa, joka oli melkoisen täynnä ja jossa soitettiin tosi hyvää musaa. Valitettavasti samaan pöytään änkesi istumaan jotain blondeja, joiden jutut kävivät ärsyttämään erityisesti P:tä. Itse en taaskaan noteerannut mitään... P ihastui tähän työläiskaupunkiin niin tulisesti, että perustimme Tampereen Kannatusyhdistyksen. Joskus puoliltaöin hurautimme takaisin omaan kerrokseemme. Siellä Presidenttisviitin edessä oli hra Bachin syömän texmex-aterian rippeet, joita P kävi vaklaamassa. Joimme vielä viimeiset viskit P:n pullosta ja kävimme nukkumaan P:n uhotessa tekevänsä valituksen vuotavasta taskumatista. Se kuuluisa ikkunakin oli käyty tässä välissä korjaamassa ja lupasin pyhästi, etten enää yritä tuulettaa.

Sunnuntai 8.6.08

Aamu oli huomattavasti siedettävämpi kuin edellinen. Aamiaisbuffassa syötiin taas viiden edestä. Sitten lepuuteltiin huoneessa ja ihmeteltiin ortodoksisen kirkon edessä ollutta kansallispukuista väenpaljoutta. Selitys löytyi samaan aikaan järjestetystä Pispalan Sottiisista. Huoneen luovutuksen jälkeen mentiin Koskikeskukseen "kahville" eli teelle kaverini H:n kanssa. Mennessämme tapaamaan H:ta P törmäsi hotellin ovella työkaveriinsa, joka oli tulossa Saunaan sunnuntaiksi vain ja ainoastaan katsomaan Whitesnakea.

When The Empire Falls Soitti jo kun tulimme alueelle. Kuulosti ihan mukavalta tuttavuudelta, joskaan ei mitenkään erityisen mieleenpainuvalta.
Joe Lynn Turner & Graham Bonnet Mielenkiintoinen episodi... kaksi entistä Rainbow-solistia vetämässä vanhoja Rainbow-klassikoita suomalaisten taustamuusikoiden säestämänä. Ensin heilui Bonnet, joka oli täysin turha äijä koko lavalla. Ihan oikeasti, todella tylsää. Meininki parani huomattavasti, kun Turner tarttui mikkiin. Keikan kohokohta oli Turnerin vetämä Deep Purplen Perfect Stranger. Huh huh mitä rahastuksen makua kaikenkaikkiaan. Ja tämä kokoonpano on käsittääkseni pyörinyt useammillakin kesän festareilla. Myötätuulirockissa nyt ainakin. Keikan aikana nurmikolla istunutta yleisöä viihdytti n. 6-vuotias poika, jolla oli valtavat kuulosuojaimet ja huikea rock'n'roll-asenne. Kundi hyppi ja pomppi ja huitoi nyrkkiä ilmaan, oli tuohtuneen oloinen aina kun biisi loppui ja kävi välillä äiskän luona juomassa pillimehua. Ja taas mentiin. Jätkä bailasi koko muun yleisön edestä ja pari tyyppiä kävi kuvaamassakin tätä pikku rokkaria.
Kypck [kursk] Suomalainen hevibändi, joka laulaa venäjäksi. Pukeutuminenkin oli sellaista puna-armeijaosastoa. Bändin nettisivut ovat tsekkaamisen arvoiset, todella hyvää asennetta! Pidin, vaikka ensin ihmettelinkin että mitäs tää on.
Amorphis Kaverin lempparibändi. Soitti hyvän keikan. Laulajalla on varmaan metrin mittaiset rastat, joiden heittäminen näyttää aika vinkeältä. Jossain vaiheessa P vetäytyi mun taakseni, nosti aurinkolasit silmilleen ja ilmoitti että edellämainittu duunikaveri on nyt anniskelualueen portilla ja hän ei halua että tämä näkee hänet. Aika epätodennäköistä että ko. henkilö olisi nähnyt mitään muutakaan, hän oli nimittäin niin juovuksissa ettei ole tottakaan. Yritti mm. anniskelualueelle portista josta ei ollut sisäänpääsyä ja haukkui kovaäänisesti (niin että mäkin kuulin 20 m päähän bändin soittaessa lavalla!) järkkäreitä ääliöiksi yms. Järjestysmiehiä lähinnä nauratti ja taluttivat vain tyypin toiseen suuntaan. Vähän ajan päästä kännikala heilui lavan edessä ja yritti sitten taas anniskelualueelle. Ja taas P maastoutui...
Whitesnake Aika tekee tehtävänsä, eikä ole David Coverdalen ääni niinkuin ennen. (Tämä tosin päti näihin muihinkin vanhan liiton esiintyjiin.) Fool For Your Loving ilman falsettilaulua? Ei näin. (Mutta kyllä David Coverdale on silti jumala.) Lähdimme jossain 45 minuutin kohdalla pois, halusimme ehtiä kaupungista ulos ennen ruuhkia. Tultuamme ulos festarialueelta näimme P:n työkaverin istumassa puistonpenkillä sekavan näköisenä. Oli sitten ilmeisesti lentänyt alueelta ulos ennen Whitesnakea... ei voi mitään, kyllä nauratti. Haimme auton uimahallilta, nappasimme kamat hotellin laukkuhuoneesta ja niin alkoi matka kohti koti-Helsinkiä ja -Espoota...

Kirja seuraa kahden afganistanilaisen naisen elämää 1970-luvulta 2000-luvulle. Naisten ikäero on viitisentoista vuotta ja molemmat tulevat vastoin tahtoaan naitetuiksi samalle itseään vanhemmalle miehelle. Samalla kun kerrotaan naisten elämästä (joka rajoittuu erityisesti taliban-hallinnon aikana  luonnollisestikin tiukasti neljän seinän sisään), peilataan Afganistanin lähihistorian vaiheita niin poliittisesta kuin humanistisestakin näkökulmasta. Ja ennen kaikkea naisen vinkkelistä nähtynä. Nainen on hyödyke, viihdyke ja statussymboli, piika, jälkeläisten tuottaja ja kotieläin. Väkivalta on arkipäivää ja niskuroivan muijan ojentaminen miehen syntymäoikeus. Kirjailija itse on muuten miespuolinen.

Erittäin pysäyttävä teos, ja surullinenkin, loppuratkaisustaan huolimatta. Takakannen sitaatin mukaan "tämän jälkeen eivät uutisotsikot enää koskaan näytä samalta".

Mun käsiini on viime aikoina eksynyt huomattava määrä kirjoja, jotka ovat mun lukutottumuksilleni erittäin epätyypillisiä. Pitäisi varmaan melkein sanoa, että hyvin aikuisia ja pohdiskeleviakin. Ei sillä ettenkö aina olisi lukenut aika monipuolista kirjallisuutta, mutta kyllähän pääpaino on pitkälti ollut historiallisissa romaaneissa ja dekkareissa.

Zahir tarkoittaa pakkomiellettä. Kirjan päähenkilö huomaa eräänä päivänä, että hänen sotareportterina työskentelevä vaimonsa on yhtäkkiä ja varoittamatta ottanut ja kadonnut jäljettömiin. Vaimon etsinnästä tulee päähenkilölle pakkomielle, ja se vie hänet erikoisiin paikkoihin tapaamaan erikoisia ihmisiä. Kaiken aikaa mukana kulkee kysymys siitä, mitkä asiat ihmisen elämässä ovat oikeasti tärkeitä ja tavoittelemisen arvoisia. Coelhon teoksia ei ole turhaan ylistetty, luin tämän kirjan kahdessa päivässä. Se on meikäläiseltä varsin hyvin ottaen huomioon, että kirjan sivuilla sana "rakkaus" mainitaan keskimäärin kerran per sivu.

Aloin suunnitella ikkunalautojen rakentamista makuuhuoneen pikkuikkunan ja keittiön ikkunan alle ensimmäisen kerran varmaan jo pari vuotta sitten. Kuten mun projekteillani on tapana, tämäkin sitten venyi, vanui, muuttui, unohtui, muistui taas mieleen, hylättiin ja otettiin taas asiaksi. Suurin syy vanumiseen on tämä iänikuinen saamattomuus. Ideoita kyllä sinkoilee, mutta se niiden toteuttaminen... Joku aika sitten (= suunnilleen viime marraskuussa) sain viimeinkin päätettyä, että ne pirun ikkunalaudat on kerta kaikkiaan saatava aikaisiksi.

Ensimmäiseksi kompastuskiveksi muodostui materiaalien hankkiminen. Ikeassa olisi ollut halpaa hyllylevyä, mutta ihan väärän mittaista. Olohuoneessa omin käsin sahaamalla päädystä olisi takuuvarmasti tullut vino. Kunnon tavara taas oli aivan hirveän hintaista. Huh huh. Niinpä projekti jäi jälleen kerran roikkumaan. Muutama viikko sitten kävin äitini luona ja tulin maininneeksi aiheesta. Äitini avomies sattuu olemaan puuseppä, ja kun hän kuuli hankkeesta, hän katosi verstaalleen ja ilmestyi sieltä muutaman minuutin kuluttua kahden laudasta määrämittaan sahatun levyn ja neljän kannattimen kanssa. Jaaha. Sinne meni sekin tekosyy olla saamatta mitään aikaisiksi...

Levyt nojailivat sitten seuraavat kolme viikkoa makuuhuoneen seinää vasten, kunnes viime viikolla päätin pistää tuulemaan. Kävin heti ekana lomapäivänä rautakaupassa ostamassa valkoista maalia (Helmi puolihimmeä) ja tuossa parina päivänä olikin sitten maalausvehkeet ja sanomalehdet pitkin lattioita kun sutaisin levyihin maalit. Sitten tuli taas parin päivän tuumaustauko, lähinnä siksi että vuorossa oli reikien poraus seinään ja hieman hirvitti että siinä olisi samanlainen urakka kuin viimeksi. Onneksi ymmärsin tällä kertaa ostaa poravasaraan tarkoitettuja teriä, joita on tarkoitus käyttää ilman istukka-adapteria. Hämmästys (ja helpotus!) oli nimittäin suuri, kun terä upposi melkein tyveään myöten seinään noin kolmessa sekunnissa.

Nyt on sitten uudet hienot (noo... katsojan silmässä toki tuo...) ikkunalaudat. Ja aika erilaiselta noinkin pieni yksityiskohta saa huoneen kyllä näyttämään ja tuntumaan. Alla ennen- ja jälkeen -kuvat makuuhuoneen pikkuakkunasta. Keittiön ikkunaa en tajunnut kuvata ennen ikkunalaudan asennusta ja nyt keittiössä on töiden jäljiltä niin hirveä siivo, että kameralla on toistaiseksi näköetäisyydelle porttikielto :D

Nyt pitäisi ehkä alkaa taas kerran suunnitella verhoja... siitä raporttia ehkä joskus laskiaisen 2010 paikkeilla?

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Varsinainen mielenilmaus oli osanottajien mustilla kylteillä muodostama kuvio (tai oikeastaan kaksi kuviota). Suurin osa ajasta meni oikeille paikoille järjestäytymiseen. Ihan komeaahan se oli seisoskella siellä keltaisen ihmismeren keskellä ja nostella komennosta niitä lappuja. Ilmakin oli hieno, mikäs siellä oli hengaillessa. Tosin aamun treenit painoivat aika raskaasti jaloissa ja selässä, mutta hirveästi ei viitsinyt siinä alkaa venytellä koska a) ei mahtunut ja b) kuviossa ei saanut liikkua.

Viimeistä kuviota muodostettaessa saatiin myös loppukevennys, kun kaksi miestä kulki Narinkkatorin läpi ja toinen alkoi huitoa ja huutaa "v***n ekohipit, te ette oo tehny mitään, FUCK GREENPEACE!" Porukka repesi täysin ja huutelijan kaveri oli sen näköinen että "emmätotatunne" ja päätellen siitä, miten otti kovaääniseen kaveriinsa etäisyyttä, tunsi myös melkoista myötähäpeää :D

Paikalla oli viitisensataa ihmistä, ja osanottajia katsellessa näki ettei kyse ollut (ainakaan pelkästään) mistään "ekohippien" jutusta. Oli kokonaisia lapsiperheitä, kaikenikäistä jengiä ja ehkä yllättävänkin paljon senioreita. Koiratkin oli puettu teeman mukaisesti keltaiseen. Hauska tapahtuma, voisin kyllä mennä uudelleenkin!

 Siellä se on meikäläinenkin jossain merkin takimmaisessa sakarassa.
Kuva: ekakuudetta.info

Tänä aamuna heräsin jo ennen seiskaa, lähes normaaliin aikaan siis. Kun en saanut enää unta, niin lähdin kaupungille ostamaan lenkkareita ja valkoista kalustemaalia. Olipas mahtavaa pyöriä kaupassa kun siellä ei ollut juuri ketään muuta! Nyt olisi tarkoitus maalata nuo ikkunalauta-aihiot pariin kertaan ja varmaankin sitten alkuviikosta jysäyttää ne seinään. Ja parveke pitää saattaa kesäkuntoon. Onhan noissa taas projektia. Mitään ihmeellisempiä lomasuunnitelmia tässä nyt ei ole, viikon päästä tosin mennään Tampereelle Sauna Open Airiin kuuntelemaan kirkonpolttomusiikkia, mutta muutoin kesä kulunee pitkälti kotinurkkien tuntumassa liikaa suorittamista vältellen.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Olin 8-vuotiaana Siuntion kunnan järjestämässä uimakoulussa. Kyseinen kesä oli tosi kolea ja yleensä aina uimakouluun mennessä joko tuuli ihan älyttömästi tai vähintäänkin tihuutteli vettä. Kerran rantaan mennessä oli ihan kamala ilma, ja uimaopettajat seisoskelivat rannalla ja huutelivat: "Menkää vaan rohkeesti veteen! Me ei tulla kun siellä on niin kylmää vettä!" Kun kotiin päästyäni kerroin tästä vanhemmilleni, he jäivät aivan sanattomiksi :D

Myöhemmin, kun syksyllä koulussa oli ainekirjoitus aiheena "Uimakoulussa", lopetin aineen sanoihin "eikä kukaan oppinut uimaan", mikä piti ko. ryhmän osalta paikkansa. Aineita palauttaessaan opettajakin hämmästeli että "sehän kumma uimakoulu oli"…

En muuten edelleenkään osaa uida. Syy ei kuitenkaan ole ylläolevan tapahtuman, sillä kävin uimakoulussa vielä kahtena seuraavanakin kesänä Kirkkonummelle muutettuamme (ja onnistuin jopa suorittamaan ankkamerkin). Mä nyt en vain ilmeisesti ole syntynyt uimariksi.