Oli synkkä ja myrskyinen keskiviikkoilta. Pieni Juhlija tarpoi loskassa Helsinginkatua ylöspäin kohti entisen Moloko-solisti Róisín Murphyn konserttitapahtumaa. Pieni Juhlija mietti, miksi ihmeessä oli menossa kyseiselle keikalle, eihän häntä noin yleisesti ottaen kiinnostanut ensinkään tuo electronicaksi kutsuttu musiikinlaji. Pieni Juhlija halusi kuitenkin olla avoin kaikelle ja illan artistin irlantilaisuus kiinnosti häntä. Murphy oli nimittäin edellisenä syksynä esiintynyt Tavastialla Irish Festivalin yhteydessä, mutta tuolloin Pieni Juhlija ei hitaan reagointinsa takia ollut mahtunut juhliin mukaan. Onneksi artisti oli sen verran vaikuttunut Suomessa saamastaan suosiosta, että halusi tänne uudelleen, ja tällä kertaa hieman suurempaan paikkaan. Tapahtumaan oli tarjolla parituhatta lippua ja ilmeisesti tupa oli varsin täysi. Tosin kaikki Pienen Juhlijan puolella salia olleet istumapaikat eivät täyttyneet - tämä siksi, että luultavasti osa istumapaikkalipun haltijoista hengaili erittäin täydessä seisomakatsomossa. Liput nimittäin tarkastettiin jo ulko-ovella, katsomossa sai istua mihin sattui mahtumaan eikä kukaan kontrolloinut sitä, oliko lavan edessä töröttäneillä ihmisillä istuma- vai seisomapaikkalippu. Hyvinpä tuo sujui alusta loppuun; halukkaat saivat bilettää lattialla ja penkkiriveilläkin tilaa riitti.

Keikka alkoi hyvin mielenkiintoisesti; vastoin totuttua salissa paloivat valot taustabändin ja parin verevän ja vauhdikkaan taustalaulajattaren saapuessa lavalle. Valot sammuivat vasta illan pääesiintyjän ilmaannuttua kulisseihin. Yllättävän moni kyseisen laulajattaren biiseistä oli tuttu, vaikkei Pieni Juhlija radiota juurikaan kuuntele. Tosin http://roisin.paperheads.co.uk/ on viime päivinä ollut ahkerassa surffauskäytössä. Keikka alkoi Cry Babylla ja lähes koko tuotanto kuultiin parituntisen keikan aikana. Myös pääesiintyjän asuste vaihtui käytännössä joka biisin välissä, erilaisia kaulaliinoja, hattuja ja käsineitä oli mukana enemmän kuin poliisi sallii. Esiintymisen aikana Pienellä Juhlijalla oli moneen otteeseen vähän hassu olo, sillä tuntui kuin olisi Sedulaan mennyt. Muutenkaan tällainen klubbailumusa ei Pienelle Juhlijalle ole juurikaan kolahtanut. Jotkut biisit - kuten Primitive - olivat lisäksi Pienelle Juhlijalle vähän vaikeita. Murphyn tuotannosta hän löysi kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä mm. Depeche Modeen, Scissor Sistersiin ja 80-luvun disco- ja funk-artisteihin, mitään nimiä nyt ääneen lausumatta. Tästä huolimatta Murphylla oli ihan oma tyyli ja tatsi. Pientä Juhlijaa huvitti kappaleen Movie Star taustalla pyöri negatiivikuva aikuisviihde-elokuvasta - ihan kuin ennen vanhaan kun maksulliset analogilähetykset näkyivät ruudulla käänteisväreissä. Keikan lopetti Ramalama (Bang Bang) jossa taustalaulajille ja Murphylle tuli kunnon catfight, sillä seurauksella että taustalaulajat kipittivät huvittavasti karkuun Murphyn alkaessa tosissaan isotella.

Keikan jälkeen Pieni Juhlija kahlasi jälleen Helsinginkadulla, nyt valuvan veden suuntaan ratikkapysäkille. Päässä soi Movie Star, Primitive ja muutama muukin biisi, ja Pieni Juhlija tajusi, että tämän artistin tekeleet on lisättävä hankintalistalle.