Nimittäin bloggailu. Ei huvita enää päivittää sivua, jota lukee n. 3 ihmistä, joista peräti yksi viitsii kommentoidakin. Sama kuin puhuisin kotona yksinäni seinille.

Se oli ihan hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. The end.

Tuli sitten oleskeltua tänään auringossa vähän kauemmin kuin olisi ollut tarpeen. Seuralaisinani kotirannassa toimivat Tero Sompin kirja Luonnoton kosto sekä äidin tekemä punaherukkamehu. Hetken sisätiloissa oleskeltuani totesin, että jalat hehkuvat nyt sen verran punaisina että loppupäivänä ei ole ulos asiaa, ellei sitten halua lähteä pitkissä housuissa - ja tässä helteessä niin topakasti puettuna olisi kyllä läkähtynyt alta aikayksikön.

Keksinpä sitten levittää palaneille alueille "ihmelääkettä", eli tea tree-öljyä. Jos se kerran tehoaa haavoihin ja hiertymiin, niin miksei sitten auringonpolttamiinkin? Ensin vähän kirveli, sitten kylmetti - parin tunnin päästä iho ei kuumotellut enää ollenkaan ja punotuskin oli tiessään. Tällä on jo aiemmin parannettu haavat, hoidettu ihottumat ja häädetty vyöruusukin. Eipä ihme, että aussisotilailla on tätä kamaa ensiapupakkauksissaan.

Asiasta mahdollisesti kiinnostuneiden tulee huomioida, että jotkut ihmiset ovat tea treelle allergisia, joten ainetta tulee ensin kokeilla pienelle alueelle. Sitä ei myöskään missään tapauksessa saa koskaan nauttia sisäisesti.

Sattumalta luin perätysten kaksi teosta, joissa käsitellään nykypäivän Afganistania. Åsne Seierstad on norjalainen toimittaja, joka asui keväällä 2002 paikallisen kirjakauppiaan Sultanin perheessä ja dokumentoi näiden arkipäivää ja elämää.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kirjassa ei ole varsinaista juonta, vaan se rakentuu episodimaisista luvuista, joissa päähenkilönä on milloin kukakin Sultanin suvun jäsenistä. Näissä luvuissa valotetaan tarkemmin henkilöiden elämää ja ajatuksia. Sivuille mahtuu niin postikorttivarkaita, laittomia rajanylityksiä, järjestettyjä avioliittoja, pyhiinvaellusmatkoja ja oppikirjojen uudelleenpainattamista kuin naisten perinteistä runoutta, sharia-lakia ja burkhan käytön historiaakin. Nuoriso kapinoi omalla tavallaan kuten missä tahansa muuallakin. Huomiotaherättävän suureen osaan nousee tässäkin kirjassa kuitenkin naisen alisteinen asema suhteessa mieheen: loppupeleissä mies, perheenpää, tekee lopulliset päätökset. Tämä ei toki koske pelkästään naisia, vaan koko sukua.

 

Kirjassa on myös omalaatuista huumoria, jos sen vain jaksaa kaivaa esiin. Sharia-laki on luku sinänsä; ellei se olisi niin karmaisevaa luettavaa, se olisi suorastaan riemastuttavaa:

• Jokainen joka on ajanut tai leikannut partansa, pidätetään kunnes parta on kasvanut nyrkin mittaiseksi.
• Leijanlennättämisestä on hyödyttömiä seurauksia, kuten vedonlyöntiä, lasten kuolemantapauksia ja opetuksesta poissaoloa. Leijoja myyvät kaupat lopetetaan.
• Jos ajoneuvosta löydetään musiikkikasetti, se takavarikoidaan ja kuljettaja pidätetään.

Myös talibanin aikaiset koulukirjat jaksavat hämmentää. Toisaalta, kun maa on pommitettu kivikaudelle, ei ole ihmekään että matematiikan kirjassa on seuraavanlaisia tehtäviä: Pikku-Omarilla on kalashnikov ja kolme lipasta. Joka lippaassa on kaksikymmentä panosta. Hän käyttää panoksista kaksi kolmasosaa ja tappaa kuusikymmentä vääräuskoista. Kuinka monta vääräuskoista hän tappaa panosta kohti? (Laskutehtävän tulos on muuten melko mielenkiintoinen.)

 

Afganistan on ollut otsikoissa jo vuosia, jopa vuosikymmeniä. Aihe lienee siitä huolimatta monille melko tuntematon. Tämän ja Tuhat loistavaa aurinkoa luettuani olen varmaan vähän viisaampi asian suhteen. Varoituksen sana on silti paikallaan: mikäli ahdistut helposti lukemastasi, nämä kirjat eivät ole sinua varten.

Mä olen viime kuukausina ollut ihan järkyttävän laiska päivittämään tätä blogia. Esimerkiksi iso nippu keikkoja on täysin raportoimatta. Aloitan loppupäästä eli tamperelaisista hevifestareista...

Perjantai 6.6.08

Lähdettiin P:n kanssa jo puoliltapäivin kohti Tamperetta. Joku oli neuvonut että Pyynikin uimahallilla on ilmaisia parkkipaikkoja, joten sinne. No eksyttiin tietysti matkalla, kysyttiin sitten tietä n. 13-vuotiaalta pyöräilijäpojalta, joka auliisti antoikin hyvät ohjeet. Kun auto oli taskupysäköity, P alkoi lirutella viskiä vastikään ostamaansa taskumattiin. Reissun ensimmäinen vastoinkäyminen koettiin välittömästi: taskumatin todettiin vuotavan! Tosin onneksi vain tippa silloin sun tällöin. Ilmeisesti huono hitsaussauma tai jotain. Taskumatti käärittiin paperiin ja muovipussiin ja sitten P kätki sen reppuunsa vaatteiden sisään. Niin lähdettiin kohti Eteläpuistoa. Matkalla ehdittiin tyhjentää yhdet tölkit olutta. Turvatarkastuksen jälkeen oltiin festarialueella ja mentiin heti anniskelukarsinaan. Siitä se festari sitten lähti liikenteeseen:

Airbourne Festarien avausbändi, aloitti jo klo 15. Festarialue oli melko tyhjä tässä vaiheessa. Hyvää perusheviä tyyliin AC/DC. Sopi aurinkoiseen fiilikseen, alueella oli todella lämmin! Yksi näiden biiseistä on ollut bodypumpissa hauisbiisinä, mikä mua tietysti jaksoi huvittaa jo paljon ennen keikkaa. Varhaisesta ajankohdasta johtuen väkeä ei ollut mitenkään järin paljon, kuten kuvakin kertoo. Tämä oli kuitenkin ainoa bändille sopinut ajankohta, taisivat soittaa samana iltana vielä toisen keikan Saksassa tai jossain...

Rytmihäiriö Kaveri oli kuullut, että näiden kaikki biisit kertovat siitä miten suomalaiset tappavat toisiaan kännipäissään. Paha sanoa kun en saanut biiseistä mitään selvää. Vanhana punkkarina mun kai kuuluisi pitää tästä, mutta kun olen enemmän näitä '77- ja melodinen hc -koulukuntien jäseniä. Suomeksi sanottuna tämä oli musta aivan hirveä. Bändissä muuten laulaa Pitkä kuuma kesä -leffasta tuttu Unto "Patu" Helo.
Eläkeläiset Mun mielestäni Eläkeläiset on vitsi, jota ei ole osattu lopettaa ajoissa. Kaverin vaatimuksesta mentiin katsomaan tätä. Kyllä tätä nyt pitkin hampain katseli kun sai samalla juoda kaljaa.
Kiuas Mulle täysin uusi tuttavuus, kaveri diggaili jo ennestään. Kysyin onko tää bändi buukattu siksi että saunassa kuuluu olla kiuas, oli kuulemma huono vitsi. Bändi oli kuitenkin ihan kiva.
Testament Legenda. Ja. Booooriiiing....
Diablo Ehdittiin katsoa vain vähän aikaa, mutta hyvältä vaikutti.
Children of Bodom CoB:n kotimaan keikat ovat aika harvinaista herkkua, kysyntää kun bändillä riittää. Turhaan ei odotettu, sillä keikka oli hyvä. Hyvä oli myös humalan aste tässä vaiheessa. Oltiin nimittäin käyty aina välillä vuorotellen bajamajassa tankkaamassa viskiä, vaikka olinkin etukäteen ilmoittanut että mä en kyseiseen eliksiiriin koske kun sen tietää miten siinä käy...

CoB:n jälkeen lähdettiin kirjoittautumaan hotelliin. Oltiin tietysti siinä suurimmassa ja kauneimmassa, eli Ilveksessä. Huonekin saatiin ylimmästä eli 18. kerroksesta. Olihan komeat näköalat yli koko Tampereen. Olimme siinä päivällä olleet yhteyksissä parin paikallisen tutun kanssa ja sopineet että lähdetään illalla parille (tämä sankarikaksikko ei olisi kyllä tod tarvinnut yhtään lisää, toim. huom.), ja tuskin olimme kerinneet roudata kamamme autolta hotellille (seikkailtuamme ympäri kaupunkia, emme luultavasti tulleet ihan suorinta reittiä uimahallilta Ilvekseen) kun jo saimme tekstarin että E&N odottelivat hotellin pihassa. Meidät vietiin ensin Sohoon, joka oli sellainen kiva futishenkinen brittipaikka. Siellä sitten otettiin yhdet, syötiin toasteja ja fish and chipsejä sekä vaihdettiin kuulumisia. Sitten vaihdettiin mestaa ja käväistiin Falls-nimisessä paikassa. Join jotain tosi outoa hedelmäistä olutta siellä (Sierra Nevada tjsp.). Jälkeenpäin mietin, että toivottavasti en käyttäytynyt kovin omituisesti, olin nimittäin kohtuullisen humalassa. Sitten kello olikin jo 02 ja totesimme että on parasta painua pehkuihin. Halailimme E&N:ää hotellin pihalla ja kiittelimme seurasta ja mestojen esittelystä. Huoneeseen päästyä molemmat kaatuivat jalat suorina petiin.

Lauantai 7.6.08

Aivan kauhea aamu. Molemmilla oli kaamee kapula. Suihkuun ja aamupalalle kuitenkin tsempattiin. Aamupalalla molemmilla oli 4-5 lautasellista sapuskaa nokan edessä, joten ainakin ruokahalu oli kohdallaan. Aamupäivä meni hotellihuoneessa makaillessa. Katseltiinpa ajankuluksi telkkariakin siinä, löysin uuden suosikkisarjan eli Sydämen asialla, jota en ollut koskaan ennen katsonut.

Sitten sattui ikkunaepisodi. Halusin tuulettaa tunkkaista huonetta, joten avasin tuuletusikkunan. Yllätys yllätys, sepä ei sitten enää mennytkään kiinni. Ei vaikka kuinka rynkytti. Vähän nolona soitin respaan, ja kerroshoitaja tuli hetken päästä vilkaisemaan ikkunaa. Totesi että kyllä siinä tosiaan on joku vika ja lupasi lähettää huoltomiehen paikalle. Me liukenimme jälleen kohti festarialuetta. Kaljaa ei todellakaan kulunut samaan malliin kuin edellispäivänä ja loput viskit oli jätetty hotellihuoneeseen.

Stone Tuli aikoinaan nähtyä Stone v. -88 Giants of Rockissa, joten olihan siitä jo aikaa. Mutta tätä keikkaa varten uudelleen rivinsä kasannut Stone oli edelleen huikean kovaa tavaraa! Pidin tosi paljon ja sunnuntaina ostin merchandise-teltasta bändin levynkin. Tuo jollain tavalla tosi paljon mieleen wanhan Metallican.
Sonata Arctica Tämä tuli nähtyä viimeksi vuosi sitten Ankassa. Ei nyt mikään mun suursuosikeista, mutta ihan jees.
MoonMadness Vähän Nightwish-tyylistä melodista heviä naislaululla. Ihan ok.
Sebastian Bach Keikan alku jäi vähän väliin, koska olimme festarialueen ulkopuolella pussikaljalla. Vanha Skid Row -keulakuva oli koko tapahtuman ehkä positiivisin yllätys. Edelleen lähtee laulu kovaa ja korkealta, ja fyysisestikin äijä näytti olevan lavalla hyvässä tikissä toisin kuin moni aikalaisensa. 

Scorpions Ääh... tää piti nähdä vain siksi että Scorpions on Legenda. Mutku. Solistin ääni ei nyt vaan istu niihin uusiin rokkibiiseihin. Olis pysynyt Still Loving Youssa. Lähdimme kesken pois, ei jaksanut kiinnostaa loppuun asti.

Matkalla Ilvekseen poikkesimme parilla olusella ravintolalaivalla, jonne ilmestyi myös P:n Tampereella opiskeleva serkku T. Aikamme istuttuamme suuntasimme kohti hotellia. Huoneessa totesimme, että ikkuna oli edelleen korjaamatta. Suoritimme huoltotauon (=joimme pari senttiä viskiä) ja menimme hotellin aulaan ja käytännössä törmäsimme suoraan pahki Sebastian Bachiin. Ilmoitimme ikkuna-asiasta respaan, missä luvattiin hoitaa homma kuntoon. Otimme parit hotellin pubissa, joka oli melkoisen täynnä ja jossa soitettiin tosi hyvää musaa. Valitettavasti samaan pöytään änkesi istumaan jotain blondeja, joiden jutut kävivät ärsyttämään erityisesti P:tä. Itse en taaskaan noteerannut mitään... P ihastui tähän työläiskaupunkiin niin tulisesti, että perustimme Tampereen Kannatusyhdistyksen. Joskus puoliltaöin hurautimme takaisin omaan kerrokseemme. Siellä Presidenttisviitin edessä oli hra Bachin syömän texmex-aterian rippeet, joita P kävi vaklaamassa. Joimme vielä viimeiset viskit P:n pullosta ja kävimme nukkumaan P:n uhotessa tekevänsä valituksen vuotavasta taskumatista. Se kuuluisa ikkunakin oli käyty tässä välissä korjaamassa ja lupasin pyhästi, etten enää yritä tuulettaa.

Sunnuntai 8.6.08

Aamu oli huomattavasti siedettävämpi kuin edellinen. Aamiaisbuffassa syötiin taas viiden edestä. Sitten lepuuteltiin huoneessa ja ihmeteltiin ortodoksisen kirkon edessä ollutta kansallispukuista väenpaljoutta. Selitys löytyi samaan aikaan järjestetystä Pispalan Sottiisista. Huoneen luovutuksen jälkeen mentiin Koskikeskukseen "kahville" eli teelle kaverini H:n kanssa. Mennessämme tapaamaan H:ta P törmäsi hotellin ovella työkaveriinsa, joka oli tulossa Saunaan sunnuntaiksi vain ja ainoastaan katsomaan Whitesnakea.

When The Empire Falls Soitti jo kun tulimme alueelle. Kuulosti ihan mukavalta tuttavuudelta, joskaan ei mitenkään erityisen mieleenpainuvalta.
Joe Lynn Turner & Graham Bonnet Mielenkiintoinen episodi... kaksi entistä Rainbow-solistia vetämässä vanhoja Rainbow-klassikoita suomalaisten taustamuusikoiden säestämänä. Ensin heilui Bonnet, joka oli täysin turha äijä koko lavalla. Ihan oikeasti, todella tylsää. Meininki parani huomattavasti, kun Turner tarttui mikkiin. Keikan kohokohta oli Turnerin vetämä Deep Purplen Perfect Stranger. Huh huh mitä rahastuksen makua kaikenkaikkiaan. Ja tämä kokoonpano on käsittääkseni pyörinyt useammillakin kesän festareilla. Myötätuulirockissa nyt ainakin. Keikan aikana nurmikolla istunutta yleisöä viihdytti n. 6-vuotias poika, jolla oli valtavat kuulosuojaimet ja huikea rock'n'roll-asenne. Kundi hyppi ja pomppi ja huitoi nyrkkiä ilmaan, oli tuohtuneen oloinen aina kun biisi loppui ja kävi välillä äiskän luona juomassa pillimehua. Ja taas mentiin. Jätkä bailasi koko muun yleisön edestä ja pari tyyppiä kävi kuvaamassakin tätä pikku rokkaria.
Kypck [kursk] Suomalainen hevibändi, joka laulaa venäjäksi. Pukeutuminenkin oli sellaista puna-armeijaosastoa. Bändin nettisivut ovat tsekkaamisen arvoiset, todella hyvää asennetta! Pidin, vaikka ensin ihmettelinkin että mitäs tää on.
Amorphis Kaverin lempparibändi. Soitti hyvän keikan. Laulajalla on varmaan metrin mittaiset rastat, joiden heittäminen näyttää aika vinkeältä. Jossain vaiheessa P vetäytyi mun taakseni, nosti aurinkolasit silmilleen ja ilmoitti että edellämainittu duunikaveri on nyt anniskelualueen portilla ja hän ei halua että tämä näkee hänet. Aika epätodennäköistä että ko. henkilö olisi nähnyt mitään muutakaan, hän oli nimittäin niin juovuksissa ettei ole tottakaan. Yritti mm. anniskelualueelle portista josta ei ollut sisäänpääsyä ja haukkui kovaäänisesti (niin että mäkin kuulin 20 m päähän bändin soittaessa lavalla!) järkkäreitä ääliöiksi yms. Järjestysmiehiä lähinnä nauratti ja taluttivat vain tyypin toiseen suuntaan. Vähän ajan päästä kännikala heilui lavan edessä ja yritti sitten taas anniskelualueelle. Ja taas P maastoutui...
Whitesnake Aika tekee tehtävänsä, eikä ole David Coverdalen ääni niinkuin ennen. (Tämä tosin päti näihin muihinkin vanhan liiton esiintyjiin.) Fool For Your Loving ilman falsettilaulua? Ei näin. (Mutta kyllä David Coverdale on silti jumala.) Lähdimme jossain 45 minuutin kohdalla pois, halusimme ehtiä kaupungista ulos ennen ruuhkia. Tultuamme ulos festarialueelta näimme P:n työkaverin istumassa puistonpenkillä sekavan näköisenä. Oli sitten ilmeisesti lentänyt alueelta ulos ennen Whitesnakea... ei voi mitään, kyllä nauratti. Haimme auton uimahallilta, nappasimme kamat hotellin laukkuhuoneesta ja niin alkoi matka kohti koti-Helsinkiä ja -Espoota...

Paina tämä mieleesi, tyttöseni, ja painakin kunnolla: niin kuin kompassin neula hakeutuu pohjoiseen, miehen syyttävä sormi löytää aina naisen. Aina.

Kirja seuraa kahden afganistanilaisen naisen elämää 1970-luvulta 2000-luvulle. Naisten ikäero on viitisentoista vuotta ja molemmat tulevat vastoin tahtoaan naitetuiksi samalle itseään vanhemmalle miehelle. Samalla kun kerrotaan naisten elämästä (joka rajoittuu erityisesti taliban-hallinnon aikana  luonnollisestikin tiukasti neljän seinän sisään), peilataan Afganistanin lähihistorian vaiheita niin poliittisesta kuin humanistisestakin näkökulmasta. Ja ennen kaikkea naisen vinkkelistä nähtynä. Nainen on hyödyke, viihdyke ja statussymboli, piika, jälkeläisten tuottaja ja kotieläin. Väkivalta on arkipäivää ja niskuroivan muijan ojentaminen miehen syntymäoikeus. Kirjailija itse on muuten miespuolinen.

Erittäin pysäyttävä teos, ja surullinenkin, loppuratkaisustaan huolimatta. Takakannen sitaatin mukaan "tämän jälkeen eivät uutisotsikot enää koskaan näytä samalta".