Huhtikuun keikkojen raportointi on jotenkin jäänyt ihan lapsipuolen asemaan (kuten blogin päivittäminen viime aikoina muutenkin). No, täältä pesee sitten vähän pitempää tarinaa kerralla:

1.4. Jonna Tervomaa @ Semifinal

Uskomatonta mutta totta, tämä oli ensimmäinen käyntini Semifinalissa ikinä. Noloa kyllä en meinannut ensin millään tajuta edes mistä ko. mestaan mennään sisään, vaikka olen erään porttikongin yläpuolella nähnyt varmaan sataan kertaan soittolan nimen kissankorkuisilla kirjaimilla. Paikka on pieni (vetää jotain 150 henkeä) ja lava matala – tuntuu melkein kuin bändi soittaisi yleisön joukossa.

Jonnan ekan levyn julkaisusta tulee näitä aikoja kuluneeksi kymmenen vuotta, ja levystä on tehty remasteroitu versio. Sen kunniaksi Jonna bändeineen veti pienimuotoisen julkkarikeikan. Pienimuotoisen sikäli, että a) keikkapaikka oli tosiaan pieni ja b) keikkaa ei ihan hirveästi oltu mainostettu oikein missään.

Keikalla soitettiin vain ja ainoastaan ekan levyn materiaalia ja niiden lisäksi pari lainabiisiä. Suljettu sydän kuultiin jopa kahteen otteeseen eri versioina. Iso osa biiseistä oli sellaisia, etten ollut ikinä ennen kuullut niitä livenä. Ja hauskaa tuntui olevan niin bändillä kuin yleisölläkin. Tosi lämminhenkinen tapahtuma, josta jäi pitkäksi aikaa mukava fiilis. Eikä Minttua ja Villeä saati Paranoidia huudeltu kertaakaan, mikä oli todella kiitettävää. Niin, ja Jonnahan oli tietysti ihq kuten aina. Tuttujakin tuli siellä lavan huituvilla nähtyä taas pitkästä aikaa.

2.4. Velcra @ Sellosali

Sellosalista on tullut yksi mun suosikkikeikkapaikoistani. Moni on väittänyt Sellosalin akustiikkaa jopa Suomen parhaaksi – no, en ehkä osaa arvioida tuota, mutta kyllähän tuolla pienetkin nyanssit erottuvat tosi hyvin.

Velcra siis soitti ihan oikean konsertin, jossa yleisö istui sivistyneesti paikoillaan  ohjelmalehtiset sylissään eikä biisien välissä kuulunut taputtaa. Konsertissa oli teema, joka pohjautui voimakkaasti bändin uusimpaan albumiin Hadal. Myös vanhoja biisejä oli ujutettu mukaan, mutta Velcran soundimaailma on uusiutunut sen verran radikaalisti (rumpali poistunut ja koneet tulleet mukaan), että vanhat biisit poikkesivat melko paljon totutusta. Paras esimerkki tästä oli Velcran suurin hitti Can't Stop Fighting, joka kuultiin slovariversiona.

Konserttiteos (tai joku semmonen) kesti kaikkiaan 75 minuuttia ja siihen sisältyi mielenkiintoisia valoefektejä, outoja videoita ja taustalle heijastettuja vaihtuvia kuvia. Rankkuus ei ole bändistä karissut mihinkään, vaikka Jessi ei enää huuda biisejä läpi tai vaikka koneet ovat korvanneet rumpalin. Musta tää oli hieno tapahtuma, ja mukana ollut kaverini oli samaa mieltä. Kaikki eivät ilmeisesti olleet samaa mieltä, sillä kymmenkunta katsojaa poistui paikalta kesken konsertin. Mitä lienevät odottaneet. Muutoinkin Sellosalin lehtereille olisi toivonut enemmänkin väkeä, nyt oli varmaan 30% paikoista tyhjinä.

6.4. Danko Jones @ Tavastia + Sweatmaster

Kanadalainen Danko Jones ravaa Suomessa ihan yhtenään, mutta mä pääsin nyt paikan päälle vasta ensimmäistä kertaa. Tupa oli täynnä porukkaa, mutta kun keksin mennä roikkumaan miksauspöydän takana olevalle aidalle, oli tämmöisellä lyhyemmälläkin henkilöllä sentään jonkinlainen katsekontakti lavatapahtumiin. Lisäksi miksauspöydän paikkeilla on tunnetusti parhaat soundit…

Dankon lavashowta olin kuullut kehuttavan rankaksi. No, kehujen perusteella odotin ehkä hieman rajumpaa hillumista. Sen sijaan musiikki oli juuri sitä mitä pitikin: yksinkertaista tiukkaa perusrockia. Biisien välissä mr. Jones viihdytti yleisöä mun mielestäni aika hölmöillä välispiikeillä; f-sanaa nimittäin käytettiin mun makuuni vähän liian paljon. "F**c school! F**c books! F**c readers!" Ja sitä rataa. Valtaosa yleisöstä kuitenkin hörähteli joka välissä, joten kyse lienee taas mun valtavirrasta eroavasta huumorintajustani. Mutta anyway: jos mulla olisi bändi, haluaisin kyllä ehdottomasti soittaa tämän tyyppistä musiikkia.

Dankon supportina esiintyi turkulainen Sweatmaster. Tätäkään en ollut aiemmin nähnyt, mutta olisi kyllä ollut syytä. Hyvä bändi, jonka setin alusta tosin missasin 15 minuuttia.

Sitten vielä sananen kansanterveyden puolesta. Käytän korvatulppia keikoilla (liian) harvoin, mutta nyt jo lämppärin aikana oli pakko tunkea joulukuuset korviin. Ostin jokin aika sitten Beatmanilta hifi-tulpat, ja olipa aika eri fiilis kuin apteekin keltaisten korvatulppien kanssa. Jopa vieressä olevien keskustelu kuului vaikka oli tulpat korvissa! Normaalisti tulppien kanssa on kuullut vain alaäänet ja siksi niitä pirun tulppia ei ole viitsinyt käyttääkään... täytynee alkaa käyttää ennen kuin saa tinnituksen. Mäkin olen altistanut itseäni kuulovaurioille jo yli 20 vuotta (välillä tosin olen käyttänyt niitä onnettomia apteekin korvatulppia).